Pitkätähden kosto

Alue sisältää keskustelua kirjoista. Juonipaljastukset ovat mahdollisia!

Pitkätähden kosto

ViestiKirjoittaja Aurinkomursu » 16.12.2017 10:33

Pitkätähti ei ole ennen ollut minulle muuta kuin yksi niistä kissoista, joille ei ole suotu kunnollista luonnetta. Yllätyinkin siitä, että koin Pitkätähden erittäin samaistuttavaksi hahmoksi. Ensinnäkin, vihdoin päähenkilö, joka edes yrittää puolustautua haukuilta. Toiseksi, Pitkätähti joutui valitsemaan valitsemaan isänsä ja omien toiveittensa väliltä, joka on aidosti koskettavaa. Ja vielä kolmanneksi, Pitkätähti ei olekaan mikään sataprosenttinen hyvis, vaan kyllä hänkin sai raivokohtauksia, ilkeili sattuessaan huonolle tuulelle ja meinasi jopa tappaa Varpusen!
Muutkin hahmot oltiin saatu tunteita herättäviksi. Päästäiskynnen Matotassu/-kissa-jutut luonnollisesti ärsyttivät ja vielä enemmän ärsytti, kun tuo väitti luulleen Pitkätähden nauttineen matosolvauksistaan. Vaikka Päästäiskynsi viisastuikin viimeisillä hetkillään, hän jäi mieleeni vain huonosti kasvatettuna typeryksenä, joka ei olisi ansainnut kumppania taikka pentuja. Hiekkaherne oli varsin realistinen hahmo suhtautuessaan kokoajan eri tavalla Pitkätähteen ja loppuen lopuksi hyväksyen sen, että he kulkivat eri polkuja. Vaalealintu puolestaan keräsi säälipisteet joutuessaan menettämään niin monia läheisiään. En silti oikein ymmärrä, mitä hän näki Villahännässä ottaessaan tuon kumppanikseen.
Oli aika puuduttavaa lukea Pitkätähden vaeltelua yksikseen tuon jätettyä Tuuliklaanin, mutta onneksi Jakke tuli yllättävän nopeasti mukaan kuvioihin. Oli hauskaa seurata, miten Jakke muuttui Pitkätähden silmissä hyödyttömästä kotikisusta parhaaksi kaveriksi. Surullista, että heidän oli seurattava omia polkujaan.
Loppujen lopuksi kävi niin, että Pitkätähdestä tuli uusi suosikkihahmoni ja Pitkätähden kostosta suosikkikirjani!
"Meillä kaikilla on heikkoutemme. Mutta me voitamme ne. Ja joskus juuri heikkoudet tekevät meistä sen mitä olemme."
— Pitkätähti (Pitkätähden kosto, s. 486)
Kuva
Aurinkomursu
Oppilas
 
Viestit: 20
Liittynyt: 06.12.2016 15:20
Paikkakunta: Turku

Paluu Kirjat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 14 vierailijaa

cron