En ole koskaan tykännyt Keltahampaasta saagojen perusteella, parantajat nyt vain ovat tylsiä luonnostaan. Mutta olin innostunut siitä, että tämä kuuluu erikoisseikkailuissa (olemattomaan) kategoriaan "Traagiset kasvamistarinat" ;)
Keltahampaan salaisuuden vahvuuksiin kuuluu Keltahampaan ja Risaturkin suhde. Hyvän "emme voineet olla kumppaneita"-parin tunnistaa siitä, että alkaa miettimään, mitä kaikkea olisi muuttunut, jos he olisivat saaneet olla kumppanit. Erityisesti surullista on se, että Risaturkki pystyi kuvitella heidät päällikkönä ja varapäällikkönä. Mutta heistä tulikin päällikkö ja parantaja, nyyh. :( Muutenkin Risaturkilla on hirveän surullinen menneisyys. Isänä kotikisu, joka ei halua tavata poikaansa! Vähän kyllä ihmettelen, että miksi ihmeessä hän vihoitteli Ruosteturkille O.o Ymmärrän kyllä, että Risaturkki vihaa isäänsä, mutta miksi ihmeessä hän tuomitsee velipuolensa!? Ai niin, melkein unohdin mainita vielä yhdestä suhteesta! Keltahammas taitaa olla ensimmäinen Soturikissat-hahmo, jolla on erityinen suhde mummuunsa. Ei sillä, että se olisi mitenkään erityisen kiinnostava.
Ei-niin-keskeisistä hahmoista Liskoraita on pakko nostaa esille. Kuvitelkaa nyt: kuningatar, joka ei halua pentuja! Kyseinen heppu jopa valitti siitä, että kolli saa pysyä soturina, vaikka hänestä tulisikin isä. En haluaisi olla hänen pentunsa..
Keltahampaan salaisuudesta tulikin suosikki Soturikissat-kirjani!
^ Vanha mielipide, nykyisin suosikkini Soturikissat-kirjoista on Pitkätähden kosto.